Harjoituskisat on nyt taputeltu ja viimeinen ponnistus kohti Hawaiin Ironman -kisaa alkaa. Vielä 25 triathlonvuoden jälkeenkin lajista voi oppia uutta ja harjoituskisoista ollaan taas muutama kokemus rikkaampana ja valmiimpana kauden pääkisaan. Ennen viimeistelyleiriäni haluan kuitenkin ottaa kantaa harjoittelun jaksottamiseen ja kisakunnon rakentamiseen.
Maltti on valttia – joka treenissä ei testata kuntoa
Kauden ensimmäinen kisani (Jönköping 70.3) toimi karsintakisana ensi vuoden 70.3-matkan MM-kisoihin Tennesseehen. Kolmas sija riitti matkalipun lunastamiseen. Sitä ennen tähtäin on kuitenkin tiukasti triathlonin legendaarisessa Hawaiin MM-kilpailussa, joka pidetään lokakuun alussa.
Matka kauden ensimmäisestä kisasta, heinäkuun alusta, onkin pitkä lokakuussa pidettävään pääkisaan. Suorituskykyä ei voi pitää tapissa koko kisakauden ajan. Jatkuva kisakunnon ylläpito voi pahimmillaan johtaa siihen, että bensa loppuu kropasta juuri ennen pääkisaa. Sen sijaan kisojen välillä täytyy löytyä uskallusta tiputtaa vauhteja ja rakentaa perustaa matalatehoisemmilla ja pidemmillä treeneillä. Kuntoa rakennetaan näin myös kisojen välillä.
Valmennustehtävässä olen huomannut tämän olevan monille vaikeaa. Kuntoilijoille ja kilpakuntoilijoille käy usein niin, että kauden alussa ollaan huippukunnossa mutta kauden edetessä suorituskyky laskee, eikä loppukauden pääkisassa enää irtoakaan kuin tasapaksu suoritus. Usein valmentajan tärkein rooli onkin rytmityksen suunnittelu siten, että pääkisassa ollaan suorituskyvyn huipulla, parhaalla mahdollisella itseluottamuksella varustettuna. Maltti on valttia, eikä joka treenissä testata kuntoa.
Jaksota harjoitukset oikein kisakaudella
Talvi- ja kevätharjoittelukauden rakenne muodostuu pitkälti arjen rytmityksen, eli minun tapauksessani valmennustapaamisten ja muiden töiden, ehdoilla. Tuona aikana panostin peruskunnon ja lihaskunnon rakentamiseen hyvälle perustasolle.
Kilpailukauden alkaessa harjoitusrytmi tarkoituksenmukaisesti rikkoontuu. Jönköpingin ja Wiesbadenin kisojen välillä kesälomani aikana tein selkeästi kovemmat harjoitusjaksot painottaen pyöräilyä ja pidempiä lajiyhdistelmäharjoituksia. Treenijakso kesti viisi päivää, jonka jälkeen huilasin kunnolla kolme päivää. Tämän jälkeen taas uusi viiden päivän tehostettu harjoitusjakso, joita muuten näemmä nykyisin kutsutaan blokeiksi. Toisen treenijakson jälkeen pidin taas kahden päivän huilin, jonka päätteeksi ajoin yhden tärkeimmistä treeneistä kyseisten kisojen välillä, 100 km tempo kisavauhdilla. Tuo harjoitus antoi itseluottamusta, josta ammennetaan korvien väliin voimaa, joka on lähes yhtä tärkeää kuin fyysinen kunto.
Saksan Wiesbadenin 70.3-matkan EM-kisoihin olin ottanut oppia Jönköpingin kisan huonosta uinnista ja nyt nousin vedestä sarjani nopeimmalla uintiajalla. Säilytin kärkipaikan pyöräilyosuudella haastavasta reitistä huolimatta ja juoksemaan lähtiessäni eroa toisena tulevaan oli kaksi minuuttia. Jo juoksun alussa alkaneet kivuliaat lihaskrampit tekivät kuitenkin selväksi, että johtopaikasta joudutaan tällä kertaa luopumaan. Pitkäaikaisista jalkavammoistani johtuva vähäinen juoksukilometrien määrä lienee ainakin osasyynä tähän takaiskuun. Maalisuoralla pysähdyin vielä herrasmiehenä pussaamaan kisassa kannustajana toiminutta vaimoani, ja lopulta maaliin suoriuduttiin M35-39-sarjan 9:ntenä.
Lähes maalissa :)
1,5 viikkoa sitten käydyn Wiesbadenin kisan jälkeen ohjelmassani on nyt samanlaiset jaksot, tosin hiukan muokattuna töiden ehdoilla. Ennen Espanjan viimeistelyleiriä ehdin tekemään nyt kolme treenijaksoa, joiden lisäksi yhden viikon rakennan lihaskunto- ja uintipainotteiseksi. Viimeistelyleirin muokkaan tulevien kolmen viikon treenien onnistumisen mukaan.
Lokakuun alussa kone on viritetty huippuunsa. Hawaiin olosuhteissa kaikki on tietysti mahdollista – matka on pitkä ja ongelmia voi tulla eteen mutta ne käsitellään sitten sillä hetkellä. Yhden suuren unelman toteutuminen on nyt kuitenkin päivä päivältä lähempänä.
Jani Strömsholm
Activenture-koutsi ja triathlonharrastaja
